Aika suhteellista

Kylmässä ja kiireessä kaksi hyistä minuuttia on aivan kohtuuttoman pitkä aika odottaa bussia. Sama aika sisällä vaatteiden pukemiseen ja peilaamiseen vietettynä on aivan liian lyhyt.

Tavallisesti aika menee nopeasti silloin, kun on tosi mukavaa. Tietenkään asia ei ole niin yksinkertainen. Ne illat, kun dead line painaa eikä tekstiä synny, eivät ole lainkaan mukavia, vaikka aika kuluu kohtuuttoman nopeasti, ja olen sisällä lämpimässä.

Miten aikaa edes voi mitata minuuteissa, jos niiden kuluminen ei ole mitenkään vakio tai edes oikeastaan millään tavalla suhteessa mihinkään. Työpäivän viimeiset 15 minuuttia ovat aina kaikkein hitaimmat, ja hidastuvat vain loppuviikosta, mutta sama 15 minuuttia ruokatauolla oli ohi, ennen kuin ehtii edes aloittaa.

Hammaslääkärijonossa vietetty aika ei ole sidoksissa mihinkään, miten tavallisesti yritän hahmottaa ajan kulua. Se ei ole mukavaa, mutta ei vielä sitä pahintakaan. Hetki jonossa on samaan aikaan pitkä, ja samaan aikaan pelottavan lyhyt. On vaikeaa toivoa, että oma aika ei ikinä koittaisi ja samalla, että se olisi jo ohi. Epärealistinen toivominen ajan kulumisesta sekoittaa ajankulun tunteen. Ja tietenkään lääkärin tuolissa pää alaspäin aurinkolaseissa aika pysähtyy.

Yksikkö ei kerro mitään myöskään rahasta. Ruokaostosten sekaan kun otan kahden euron karkkipussin, se ei tunnu missään, mutta kun mietin lampun ostamista, äkkiä kaksi euroa enemmän energiansäästölampusta onkin kohtuuton.

Pienessä ja kalliissa putiikissa, missä kaikki maksaa kultahippusia, voi viidenkymmenen euron t-paita tuntua melkein halvalta, mutta riittää, että astun liikkeen ulkopuolelle tajutakseni, miten paljon 50 euroa on t-paidasta.

Tuttu ilmiö on myös se, miten raha ei ikinä riitä seuraavaan palkkapäivään asti. Sillä kuinka paljon tienaa, ei ikinä ole ollut mitään tekemistä rahan riittävyyden kanssa. Rahat vain kuluvat aina samassa suhteessa kuukauden päivien kanssa. Tai sitten kyseessä on sama ilmiö, jonka takia pyykkikoneestani tulee aina yksi pariton sukka.

Oudoin tunne on, kun miettii aikaa ja rahaa yhdessä. Tuntuu kuin ala-asteesta ei olisi kuin muutama vuosi. Silloin kolmella markalla sai mehujään. Kolme markkaa oli iso raha, ja aikuiset tosi tylsiä. Silloin kun ajatteli omaa aikuisuutta, se tuntui tosi kaukaiselta, mutta taaksepäin ajateltuna, lapsuus ei tunnukaan niin kaukaiselta. Kolme markkaa tosin on menettänyt arvonsa ja yksikkönsä.

Parasta ajan ja rahan hahmottamisen vaikeudessa on, kun olen unohtanut, että olen lahjoittanut sunnuntaisin säästöpossulleni viikonlopusta selvinneet kolikot. Sinä päivänä kun muistan säästöni, saan nauttia ajan kulun unohtamisesta tuhlaamalla unohtamani rahat.